Lippuja Tampere Openiin on saatavilla edullisesti nyt Ticketmasterilta. Osta liput tästä!

Tampere Open

Uudet tähdet syntyvät jälleen Tampereella
22.–28.7.2019

← Uutiset

Kannattaa seurata Marina Yudanovia

Pelaajien taustoja tarkastellessa jotkut seikat kiinnittävät huomiota, kuten pääsarjassa neljänneksi sijoitetun Ruotsin Marina Yudanovin pitkä tauko kilpailuissa: vuoden 2006 toukokuusta vuoden 2014 huhtikuuhun.
Mitä ihmettä sillä välillä tapahtui?

-Opiskelin ensin vähän sitä ja tätä, sitten teknistä fyysiikkaa, joka pääaineena valmistuin diplomi-insinööriksi, kertoi Yudanov voittoisan ensimmäisen kierroksen ottelunsa jälkeen.
-Olin vuoden Volvon autotehtaalla töissä. Juu, kyllä  ne maksoivat hyvin, mutta en kerta kaikkiaan kestänyt olla kahdeksaa tuntia päivässä tietokoneruudun ääressä.

Marina Yudanov oli 17-18 -vuotiaana vielä tenniksessä juniorilupaus, mutta lukioon ja tennikseen yhtä aikaa satsaaminen ei onnistunut. Hän valitsi opinnot yllä kerrotuin tuloksin.

Myöhemmin hän palasi pelaamaan sarjatennistä göteborgilaiseen kotiseuraansa GLTK:iin ja vuonna 2015 sai ahaa-elämyksen, kun totesi, että vähän iäkkäämmätkin naispelaajat alkoivat menestyä ammattilaistourilla.
-Halusin kokeilla, miten pitkälle itse pääsisin, jos oikein yrittäisin ja jäin siis pois Volvolta.

Marinan äiti on tennisvalmentaja, jonka lisäksi häntä ovat auttaneet valmentajat Klas Ivarsson ja Jesper Brunström. Seura auttaa häntä matkakustannuksissa, kaiken muun hän kustantaa omista säästöistään.
-Koen itseni yrittäjäksi, joka koettaa saada bisneksen pyörimään, selittää Marina. – Jonkun ajan kuluttua näen, ovatko satsaukset kannattaneet.

Vuoden 2017 lopussa hänen WTA-rankinginsä oli 1037, tänä maanantaina 632. Tänä vuonna Yudanov voitti jo yhden 15.000$ ITF-kisan kaksinpelin Alkmaarissa, Hollannissa ja kaksi nelinpelinturnausta.

Hän on pitkä, vahva ja lyö rystyn yhdellä kädellä.
-Geenejä on kiittäminen, sillä vaikka teen paljon oheistreenejä, en mitenkään erityisesti vedä fysiikkaa.

Ensimmäisellä kierroksella hän voitti tunnissa ja minuutissa Venäjän Elina Vikhrianovan 61 61.
Mitä tavoitteita tässä kisassa, Marina?
-Aina lähden voittamaan ottelua ja turnausta. Ja haluan, että tennis, jota pelaan, näyttäisi hyvältä, totesi Marina nauraen.

Kannattaa seurata Marina Yudanovia. Toisella kierroksella hän kohtaa voittajan ottelusta Oona OrpanaMaria Tanasescu Kanada.

Teksti Riitta Närhi




Uusimmat päivitykset

Kohti ensi vuoden kisaa mennään

Arkisto

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana

Sosiaalinen media