Tampere Open

Uudet tähdet syntyvät jälleen Tampereella
22.–28.7.2019

← Uutiset

Kakkossijoitettu Elias Ymer putosi puolivälierissä


Perjantaina pelattiin Tampere Openissa ATP-haastajaturnauksen kaksinpelin puolivälierät. Kaikki kahdeksan pelaajaa olivat sijoitettuja pelaajia.
Suurin yllätys nähtiin, kun kakkossijoitettu Ruotsin Elias Ymer hävisi suoraan kahdessa erässä viidenneksi sijoitetulle Slovenian Blaz Rolalle. Ensimmäinen erä meni tylysti Rolalle 6-1, toista Ymer johti 5-2, kun Rola sai uuden vaihteen päälle, tasoitti ja kun edettiin tie-breakiin, voitti sen 7-3.

Rola saa välierissä perjantaina vastaansa nuoremman Ymerin, Mikaelin, joka oli liemessä Serbian Petja Krstinin kanssa. Krstin voitti selvänumeroisesti ensimmäisen, Ymer toisen erän, mutta oli kolmatta erää häviöllä jo 1-4. Hänen onnistui nousta kovaan taisteluun ja viedä lopulta erä tie-breakissa 7-5.

Ykkössijoitettu Portugalin Pedro Sousa otti suhteellisen vaivatta voiton seitsemänneksi sijoitetusta Argentiinan Federico Coriasta samoin kuin viimevuotinen voittaja Hollannin Tallon Griekspoor vuoden 2016 Tampere Openin voittajasta, Belgian Kimmer Coppejansista.  Sousa ja Griekspoor kohtaavat lauantain välierissä.

Perjantai-illan päätteeksi nähtiin nelinpelin täyssuomalainen puolivälierä, jossa kokeneempi pari Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen voitti USAssa yliopistotennistä pelaavat Patrick Kaukovallan ja Eero Vasan.


TAMPERE OPEN
ATP-haastajaturnaus 50.000$

Kaksinpeli
Puolivälierät
Pedro Sousa Portugali - Federico Coria Argentiina 6-4 6-2, Blaz Rola Slovenia – Elias Ymer Ruotsi 6-1, 7-6(3)
Mikael Ymer Ruotsi – Petja Krstin Serbia 2-6 6-1 7-6(5), Tallon Griekspoor Hollanti – Kimmer Coppejans Belgia 6-2 6-4

Nelinpeli
Puolivälieriä
Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen – Patrick Kaukovalta/Eero Vasa 6-3 7-6(2)
Välieriä
Ivan Nedelko/A. Zhurbin Venäjä -  Elias Portugali/Pedro Sousa Portugali luovutus  

Ottelujärjestys la 27.7.

Keskuskenttä
Klo 12

Sander Arends/David Pel Hollanti – Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen
jonka jälkeen
Pedro Sousa Portugali – Tallon Griekspoor Hollanti
jonka jälkeen
Mikael Ymer Ruotsi – Blaz Rola Slovenia






 

Yhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana

Sosiaalinen media