Tampere Open

Uudet tähdet syntyvät jälleen Tampereella
22.–28.7.2019

← Uutiset

Mikael Ymer 38:nnen Tampere Openin voittoon

Nuorempi ruotsalaisista Ymerin veljeksistä, Mikael Ymer, otti uransa toisen ATP-haastajaturnauksen kaksinpelin voiton kukistaessaan Tampere Openin kaksinpelin finaalissa viimevuotista voittoa puolustavan Hollannin Tallon Griekspoorin minuuttia vaille kahdessa tunnissa luvuin 6-3, 5-7, 6-3.

Lauantaina kolmanneksi sijoitettu Mikael Ymer pelasi kolme tuntia ja 12 minuuttia välierissä voittaakseen Slovenian Blaz Rola, mutta se ei hänen menoaan haitannut.
”Olo on yllättävän freesi. Välierä ei painanut yhtään”, totesi Ymer. ”Griekspoor on hyvä ystäväni, mutta myös todella vaikea vastus. Hän ei anna vastustajalle yhtään aikaa.”
”Pelasin finaalissa parasta peliäni tässä kisassa. Syötin hyvin ja peli pysyi muutenkin kontrollissa”, sanoi Ymer.

Mikael Ymer sai tamperelaisyleisöltä paljon kannustusta koko kisan ajan.
”Tämähän on kuin toinen koti minulle”, kiitteli Ymer paikallisia voittopuheessaan kentällä.
Mikael Ymeriä valmentaa Frederik Nielsen ja Kalle Nordberg, isoveli Eliasta puolestaan nykyisin poikien isä.
”Emme kilpaile keskenämme, mutta kannustamme toisiamme. Veljellistä rakkautta”, totesi seuraavaksi Sopotiin kisaamaan menevä Mikael Ymer.

Hollantilaisille nelinpeli

Jos Hollannin Tallon Griekspoor jäi kakkoseksi Tampere Openin kaksinpelissä, puukenkäpojat voittivat nelinpelin. Ykkösiksi sijoitetuilla Sander Arendsilla ja David Pelillä oli lauantaisissa välierissä huomattavasti vaikeampaa suomalaisparin Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen kanssa kuin loppuottelussa venäläisten  Ivan Nedelkon ja Alexander Zhurbinin kanssa. Hollantilaiset voittivat tittelin reilussa vartissa luvuin 6-0, 6-2.

Kilpailunjohtaja tyytyväinen

Kilpailunjohtaja Veli Paloheimo oli tyytyväinen tämänvuotiseen kilpailuun, vaikka ITF: ja ATP:n tekemät muutokset kilpailujärjestelmään aiheuttivat uusia järjestelyjä.
”Miesten kaavio kasvoi 32:sta 48:aan, mikä nosti kuluja, sillä maksamme pelaajien majoituksen, otteluja oli enemmän ja se puolestaan vaati enemmän tuomareita. Saimme kuitenkin kaiken toimimaan hyvin”, totesi Paloheimo.

”Yleisöä oli tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Ylsimme kolmena päivänä yli 1000 katsojaan, mitä pidän hyvänä”, sanoi Paloheimo.
Helteinen sää koko viikon suosi naisten ITF-turnausta, joka jouduttiin pelaamaan sisällä, sillä isommaksi kasvanut miesten kisa vei ulkona enemmän kenttiä.
”Sisällä ilmastoidussa hallissa taisi olla miellyttävämpi pelata”, arveli Paloheimo. ”Naisten turnaus meni sekin hyvin ja päättyi vielä suomalaisvoittoon.”

Mitenkäs ensi vuonna, tuleeko 39. ATP-haastajaturnaus Tamperelle?
”Sitä kohti mennään”, totesi Veli Paloheimo.

TAMPERE OPEN
50.000$ ATP-haastajaturnaus
Loppuottelut
Kaksinpeli
Mikael Ymer Ruotsi – Tallon Griekspoor 6-3, 5-7, 6-3
Nelinpeli
Sander Arends/David Pel Hollanti –  Ivan Nedelko/Alexander Zhurbin Venäjä 6-0, 6-2




Yhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana

Sosiaalinen media